• navigaatio
05.08.2016

Pro-tukipiste tekee tuttavuutta Turun kanssa

Pro-tukipisteen Turun palveluyksikön uudet sohvat odottavat asiakkaita.

Pro-tukipisteen Turun palveluyksikkö on aloittanut toimintansa 1. elokuuta. Kesän aikana projektipäällikkö Johanna Strömbäck on luonut yhteistyöverkostoja sellaisten keskeisten sosiaali- ja terveysalan toimijoiden keskuudessa, jotka voivat lisätä tietämystä Turun seudun seksityön kentästä ja joiden asiakaskunnassa saattaisi olla seksi- ja erotiikka-alalla työskenteleviä ihmisiä.

– Pro-tukipisteellä ei ole aikaisemmin ollut toimintaa Turussa. Osalle sosiaali- ja terveysalan toimijoista se on tuttu, mutta osalle täysin tuntematon järjestö. Kun teemme toimintaamme tutuksi, on näistä paikoista helpompi ohjata asiakkaita meille. Me puolestamme saamme ajankohtaisen tiedon siitä, mitä kaikkea palveluja Turussa on tarjolla, ja osaamme ohjata ihmisiä oikeisiin paikkoihin – niihin palveluihin, joita he tarvitsevat, kertoo Strömbäck. 

Koska Turun seudulla ei ole aiemmin tehty seksityöntekijöihin kohdistettua työtä ja seksityö on pitkälti näkymättömissä, kentästä on Pro-tukipisteelläkin vasta aavistuksia. Arvokasta tietoa on saatu rahoituksen hakuvaiheessa alueella työskenteleviltä järjestö- ja viranomaistoimijoilta sekä vertaisilta.

Varsinainen asiakastyö lähtee käyntiin etsivän työn merkeissä.

– Toistaiseksi olemme tehneet nettiseurantaa kahlaamalla ilmoituksia läpi eri sivustoilla. Sitä tullaan tekemään jatkossakin viikoittain, kuten muissakin pisteissä. Sitä kautta otamme kontaktia ilmoittajiin ja kerromme palveluistamme. Lisäksi olemme kartoittaneet Turun privaattipaikkoja ja baareja sekä käyneet tutustumassa Pro-tukipisteen Tampereen alueyksikön tekemään kenttätyöhön yhdessä pitkään etsivää työtä tehneen Piia Huhtajärven kanssa, kertoo etsivän työn tekijä Minna Hackspik.

Elokuun loppupuolella Turun Pro-tukipisteen työntekijät jalkautuvat alueen seksi- ja erotiikka-alan liikkeisiin. Aluksi etsivässä työssä tavatuille ihmisille tarjotaan mahdollisuutta henkilökohtaiselle tapaamiselle, jota varten voi varata ajan kenttätyön yhteydessä, puhelimitse tai sähköpostilla.

Palvelupisteeseen pääsee helposti ja ilman leimaantumisen riskiä, sillä se sijaitsee aivan Turun keskustassa rapussa, jossa on paljon muitakin toimistoja. Jo nyt puhelinlinjat ovat auki ja asiakkaat ovat tervetulleita tutustumaan tiloihin sekä hakemaan kondomeja ja liukuvoiteita. 

Strömbäck painottaa, että kaikki toiminta tulee noudattamaan asiakaslähtöisyyden ja matalan kynnyksen periaatteita: Pro-tukipisteellä ei tarvitse kertoa omaa nimeä ja asiointi on maksutonta. Myöhemmin viikoittaiset päivystysajat ja muu mahdollinen ryhmä- ja vertaistoiminta järjestetään sen mukaan, mitä asiakkaat toivovat. Asiakkaat ovat myös tervetulleita osallistumaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

– Soittamalla tai sähköpostilla voi myös kertoa vaikka anonyymistikin, millaisille palveluille tai toiminnalle olisi tarvetta, tai vinkata paikkoja, joihin Pro-tukipisteen kannattaisi jalkautua, muistuttaa Hackspik.

Rokotukset ja sukupuolitautitestit ovat keskeinen palvelu Pro-tukipisteen muissa yksiköissä. Toistaiseksi Turun toimistolla ei voida tarjota sellaisia terveyspalveluja, jotka edellyttävät terveysalan koulutusta, mutta neuvottelut niiden järjestämiseksi yhteistyökumppaneiden kautta ovat käynnissä.

Pro-tukipisteen toiminnan käynnistäminen Turussa on kolmivuotinen projekti (2016-2018), johon rahoituksen on myöntänyt Raha-automaattiyhdistys.

Keitä he ovat?

Projektipäällikkö Johanna Strömbäck. Valtiotieteen maisteri, pääaineena sosiologia. Tehnyt pitkään töitä asunnottomien ja päihdeongelmaisten sekä mielenterveyskuntoutujien kanssa. Pitää yllä  kokonaisvaltaista hyvinvointiaan joogaamalla ja viihtyy tanssilattialla.

Etsivän työn tekijä Minna Hackspik. Sosionomi AMK, suuntautumisena varhaiskasvatus ja sosiaalipedagogisen työ. Erikoistunut taideterapian työmenetelmien käyttöön. Tehnyt pitkään etsivää nuorisotyötä. Selvittää solmuun menneet ajatuksensa metsässä samoilemalla ja eikä selviä talvesta ilman villasukkia. Nauttii hyvistä kirjoista ja syksyn tuoksuista.

Lisätietoja: yksikön johtaja Minna Huovinen, puh. 040-7090 500 ja vastaava työntekijä Johanna Strömbäck, puh. 040-635 0412.

Teksti: Hanna Kauppinen

Kuva: Pro-tukipiste

 


 

Hallinto ja kokoustilat
Vuorikatu 16 A 10
00100 Helsinki
+358 (0)9 2512 730

Helsingin tukipalvelut
Vilhonkatu 4 B 20, 5. kerros
00100 Helsinki
+358 (0)9 2512 730

Tampereen tukipalvelut
Aleksis Kiven katu 10 E, 3. kerros
33210 Tampere, Finland
+358 (0)3 3454 2200

Turun tukipalvelut
Yliopistonkatu 24 B 28, 2. kerros
20100 Turku, Finland
+358 40 635 0412

© Pro-tukipiste

Anna palautetta »

VAIKUTTAMISTA

yhdenvertaisuuden ja oikeuksien puolesta.

PALVELUITA

seksi- ja erotiikka-alan työntekijöille.