• navigaatio

TIEDOTE 9.9.2011 Kontrollitoimet jyräävät pohjoismaisessa prostituutiopolitiikassa

Seksityöaktivistit ja tukipalveluiden tarjoajat huolissaan ”Ruotsin mallin” soveltamisen vaikutuksista

”Pohjoismaat näyttävät kilpailevan siitä, kuka saa prostituution parhaiten siivottua näkyvistä”, sanoo norjalaisten seksityöntekijöiden etujärjestön PION:n edustaja Astrid Renland.

Eilen alkaneessa Pohjoismaisen prostituutioverkoston kokoontumisessa vertailtiin eri maiden nykytilanteita.  Yhteistä kaikille Pohjoismaille näyttää olevan se, että kriminalisointien avulla pyritään ratkomaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion haasteita.

Useiden pohjoismaisten seksityöaktivistien ja palveluntarjoajien mukaan seksin oston kriminalisointi heikentää erityisesti kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevien seksityöntekijöiden asemaa. Eniten kärsivät ne, joilla ei ole mahdollisuutta lailliseen maassa oleskeluun ja pääsyä virallisille työmarkkinoille.

Prostituutio liitetään nykykeskustelussa usein rikollisuuteen ja laittomaan maahantuloon.  Seksin oston kriminalisointia on kaikissa Pohjoismaissa perusteltu ihmiskaupan vastaisilla toimilla. Sosiaali- ja terveyspoliittiset kannanotot sekä seksityöntekijöiden oikeudet ovat jääneet toissijaisiksi.

Ruotsalaiset seksityöntekijät perustivat vuonna 2009 oman etujärjestön, Rose Alliancen. Osa järjestöön yhteyttä ottaneista seksityöntekijöistä on kokenut syrjintää ja oikeuksien loukkauksia viranomaisten taholta. Tanskalaisen SIO:n (Sexarbejdernes Interesse Organisation) aktiivi ja seksityöntekijä Susanne Möller arvioi, että ensi viikolla valittava uusi eduskunta saattaa avata keskustelun seksin oston kriminalisoinnista Tanskassa. Keskustelun avaamista Suomessa on väläyttänyt sisäasiainministeri Päivi Räsänen.

Seksityöaktivistit ja tukipalveluiden tuottajat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kokoontuvat Helsingissä 8. - 9.9.2011. Pohjoismainen prostituutioverkosto on yhteistyön ja tiedonvaihdon foorumi, joka kokoaa yhteen prostituution tai muunkaltaisen seksityön asiantuntijoita. Pohjoismaisen kokoontumisen läpileikkaava teema oli tänä vuonna ihmisten liikkuvuus, joka näkyy prostituutiokentässä kaikissa Pohjoismaissa.

Perjantaina 9.9.2011 klo 10:00 alkavassa tiedotustilaisuudessa Paasitornissa on paikalla seksityöntekijöitä ja tukipalveluiden tuottajia.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Vaula Tuomaala
tiedottaja
Pro-tukipiste ry
040 455 2375
vaula.tuomaala(at)pro-tukipiste.fi

 

 

Hallinto ja kokoustilat
Vuorikatu 16 A 10
00100 Helsinki
+358 (0)9 2512 730

Helsingin tukipalvelut
Vilhonkatu 4 B 20, 5. kerros
00100 Helsinki
+358 (0)9 2512 730

Tampereen tukipalvelut
Aleksis Kiven katu 10 E, 3. kerros
33210 Tampere, Finland
+358 (0)3 3454 2200

Turun tukipalvelut
Yliopistonkatu 24 B 28, 2. kerros
20100 Turku, Finland
+358 40 635 0412

© Pro-tukipiste

Anna palautetta »

VAIKUTTAMISTA

yhdenvertaisuuden ja oikeuksien puolesta.

PALVELUITA

seksi- ja erotiikka-alan työntekijöille.