22.03.2019 Uutiset

Ihmiskaupparikoksen uhri sai korvausta saamatta jääneestä ansiosta – Pro-tukipiste kehottaa hakemaan korvauksia myös pakkoprostituutioon liittyvissä tapauksissa

 

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi miehen yli viiden vuoden vankeuteen törkeästä ihmiskaupasta perjantaina 22.2.19. Tekijä joutuu maksamaan ihmiskaupparikoksen uhrille kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 5000 euroa, 20 000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja saamatta jääneestä ansiosta 24 000 euroa.

Oikeuskäytäntöä saamatta jääneen ansion korvaamisesta ihmiskaupparikoksen uhrille tai parituksen kohteelle on odotettu. Pro-tukipisteen tiedossa on muutamia aiempia tapauksia, jossa uhrille on korvattu saamatta jääneitä ansioita. Korvauksia on myönnetty ihmiskaupparikoksesta ja törkeästä parituksesta annettujen tuomioiden yhteydessä.

Saamatta jäänyt ansio tarkoittaa rahaa, joka olisi kuulunut uhrille, mutta joka on oikeudettomasti siirtynyt tekijälle. Korvaus voidaan määrätä sen tosiasiallisen summan perusteella, jonka uhri on tienannut ja jonka tekijä on häneltä vienyt. Saamatta jäänyt tulo voi olla myös laskennallinen arvio siitä, kuinka paljon tekijä on tienannut uhrin hyväksikäytöllä.

Korvausta on tärkeää vaatia jo esitutkinnan yhteydessä, erityisesti kun kyseessä on paritusrikos.

Ihmiskaupparikoksessa rikoksen uhri on oikeudessa asianomistaja, mutta paritusrikoksessa paritettu henkilö on usein oikeuden edessä todistaja. Asianomistaja voi esittää vaatimuksen saamatta jääneestä ansiosta kesken oikeudenkäynnin, mutta todistaja ei, sillä todistajalla ei ole oikeudenkäynnissä läsnäolo-oikeutta. Todistaja kutsutaan oikeudenkäynnin aikana saliin vain todistuksen antamisen ajaksi.

Tavallisesti paritusrikoksen yhteydessä takavarikoitu raha määrätään valtiolle menetetyksi. Jos paritusrikoksen kohde esittää esitutkinnan aikana vaatimuksen saamatta jääneestä ansiosta, hän voi vaatia itselleen saamatta jäänyttä ansiota.

Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa uudistui vuonna 2015 siten, että paritusrikoksen kohteella on pääsääntöisesti oikeus avustajaan jo esitutkintavaiheessa. Avustajan olisikin tärkeää jo esitutkintavaiheessa pyytää selvitystä rikoksen kohteelta tekijälle siirtyneestä rahasta ja tehdä käräjäoikeudelle vaatimus saamatta jääneen ansiotulon maksamisesta rikoksen kohteelle.

 

Mikäli tekijällä on varallisuutta, ulosmitataan myönnetty korvaussumma hänen varoistaan. Mikäli tekijä on varaton, ei korvauksen saaminen valtiokonttorilta välttämättä ole yksinkertaista. Pro-tukipisteen tuntemassa tapauksessa valtiokonttori korvasi noin 5000 euron menetyksen ihmiskaupparikoksen uhrille.