Kansainvälistä seksityöntekijöiden oikeuksien päivää vietetään 3.3.

03.03.2021 / Ajankohtaista

Vuonna 2001 noin 25 000 seksityöntekijää kokoontui festivaaleille Intiaan vastustamaan prohibitionistien yrityksiä painostaa hallintoa eväämään seksityöntekijöiden oikeuden tehdä töitä. Vuodesta 2002 maaliskuun kolmatta päivää on juhlistettu seksityöntekijöiden oikeuksien päivänä. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta seksityöntekijöiden ihmisoikeuksiin liittyvistä loukkauksista ympäri maailman. Erilaiset yhteisöt ja järjestöt ovat tavallisesti järjestäneet tapahtumia ja tapaamisia, mutta koronapandemian vuoksi se ei vuonna 2021 ole mahdollista.  

Vaikka poikkeusoloissa julkisia teemapäivän tapahtumia ei voikaan järjestää, eivät seksityöntekijöiden kohtaamat oikeuksiin liittyvät ongelmat ole mihinkään poistuneet. Päinvastoin. Koronapandemia on tuonut monilta osin näkyväksi sellaisia ongelmia, joiden olemassaolosta on kyllä tiedetty, mutta jotka ovat konkretisoituneet kriisissä. Näillä ongelmilla on paljon tekemistä seksityöhön liittyvän stigman kanssa. 

Poikkeusolot ovat tuoneet aiempaa selvemmin esiin seksityöntekijöiden haavoittuvasta asemasta johtuvat ongelmat. Julkisuudessa viime vuoden aikana esiin tulleet tarinat seksityöstä toistavat sitä, etteivät seksin myymisellä toimeentuloaan hankkivien oikeudet ja velvollisuudet ole selkeitä. “Häviävän pieni osa uskaltaa tulla kaapista ulos, ei pelkästään mediassa, vaan ylipäätään virallistaa oman toimeentulonsa lähteen. Kyllä osasyynä ihmisten haluttomuuteen tehdä seksityötä virallisesti on pelko siitä, että jos tekee virallisesti ja rekisteröityy ammatinharjoittajaksi vaikka seksin myyjänä tai jotenkin oma toimiala koskettaa kaupallista seksiä, niin mitkä seurannaisvaikutukset sillä on. Sen takia jäädään harmaille työmarkkinoille. Siinä se stigma vaikuttaa selkeästi myös tällaiseen harmaan työvoiman määrään suoraan”, kertoo Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.  

Stigmalla ei tarkoiteta ainoastaan ihmisten negatiivista mielikuvaa seksityöstä toimeentulona tai ilmiönä. Vaikka olisi itse varma omasta seksityöstään, ei stigmaa pääse pakoon. Pelko paljastumisesta liittyy nimenomaan stigmaan. Aika usein kysytään, että mitä he nyt sitten pelkäävät? Jos tämä kerta on duuni kuin duuni, niin miksi he pelkäävät sitä, mikseivät he tule rohkeasti ulos? Mutta kyllä heillä on ihan aito syy pelätä, koska meil on valitettavasti esimerkkejä siitä, mihin kaikkeen se voi johtaa. Joillekin on käynyt niin, et se seksityö on sivutyö ja sitten on menettänyt varsinaisen työnsä tai ei ole saanut uutta työtä siinä vaiheessa, kun on halunnut lopettaa seksityön. Työnantaja ei ole halunnut ottaa sellaista mainehaittariskiä, että henkilökunnassa olisi exseksityöntekijä. Toisten kykyä vanhemmuuteen on kyseenalaistettu ilman, että lähtökohtana olisi ollut lapsen tilanne tai että seksityöllä olisi ollut siihen vaikutusta. On ollut jopa uhkailuja huostaanotosta, ellei seksityön tekeminen lopu. Jos asiaan liittyy lapsen edun kannalta jokin aiheellinen huoli, on tietysti eri asia ja siihen tuleekin puuttua. Mutta vanhemman seksityön tekeminen sinällään ei tee millään tavoin kelvottomaksi vanhemmaksi”, Kauppinen jatkaa. 

Ei tämä stigma ole mikään mentaalinen asia, vaan se on ihan oikeasti arkeen vaikuttava ja omaan turvallisuuteen, omaan mielenterveyteen, terveyteen ja olemassaoloon liittyvä riskitekijä ja uhka. 

Kyllä stigma on musertava rakenne, sen voimaa ei tule vähätellä. Ja jokainen seksityöntekijä joutuu siihen ottamaan kantaa. Jotkut sisäistävät sen, toiset tappelevat sitä vastaan, mutta kyllä se stigma siellä jokaisen mukana kulkee. Se stigma näkyy myös rakenteissa ja erilaisissa rakenteissa vaikuttavissa tulkinnoissa, jotka asettavat ihmiset, jotka hankkivat tuloja seksipalveluja myymällä eriarvoiseen asemaan. Tietyllä tavalla oikeuksien epämääräisyys vähentää mahdollisuutta ikään kuin niihin peilata omaa asemaansa ja vaatia niitä oikeuksia. Eihän seksityöntekijät sinällään mitään erityisiä ja ylimääräisiä oikeuksia ole peräämässä, mutta oikeudellista asemaa tulisi kirkastaa.  

Lähtökohdan tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa ei pitäisi olla mahdollisimman kattavan alan kriminalisointi, vaan tulisi katsoa myös niitä oikeuksia, joita ihmisillä kuuluu olla, jotta haavoittuvuus tai riski haavoittuvuudelle pienenisi olennaisesti. Ja silloin ei ole mitään muuta keinoa kuin kutsua seksityöntekijät mahdollisimman moniäänisesti mukaan keskusteluun. Mutta valitettavasti tämä asennetaso pitää ihmisiä hiljaisena.”

Kauppinen muistuttaa, että vaikka vain osa seksityöntekijöistä tulee julkisuuteen omalla nimellään tai kasvoillaan, se ei tarkoita, että kaikki muut olisivat hyväksikäytön uhreja. “Nyt on ilahduttavan monta tarinaa tullut esiin viimeisen vuoden aikana, ja vahva kunnioitus heidän uskaltamiselleen. Mutta ymmärrän erittäin hyvin myös sen, miksi valtaosa haluaa pitää oman identiteettinsä piilossa. Se on täysin ymmärrettävää tässä asenneilmapiirissä ja niissä riskeissä, joita ulostulo tuo tullessaan. Se ei tarkoita sitä, että esiin tulisivat vain ne, joilla ei ole ongelmia. Hiljaisina pysyy myös paljon ihmisiä, joilla se itse toiminta on täysin suostumukseen perustuvaa ja he itse kokevat ja näkevät toimeentulonsa lähteen tnä, mutta heillä ei tulisi mieleenkään tulla ulos kaapista. Tätä julkisuutta ei voi seurata sillä tavalla, että he, jotka uskaltavat tulla ulos ovat niitä, joilla ei ole ongelmia ja kaikilla muilla on.” 

Kun puhutaan seksityötekijöiden oikeuksista, on tärkeää muistaa, että seksityöntekijät ei ole yksi yhtenäinen joukko, vaan joukosta löytyy paljon erilaisia elämäntilanteita ja tapoja toimia. Koska joukko on moninainen, tarvitaan keskusteluun paljon erilaisia ääniä. “Kaupallisen seksin kentässä on kiistämättä monia hyväksikäytön riskejä ylläpitäviä rakenteita. Mutta täytyy ymmärtää tämän kentän moninaisuus ja se, että juuri tätä moninaisuudesta johtuen ei ole olemassa yhtä isoa ratkaisua tai linjausta, jolla voitaisiin vastata näihin ongelmiin. Meillä pitäisi olla kykyä ja tahtoa tarkastella tätä kokonaisuutta rauhassa ja luoda realistinen tilannekuva niistä ongelmista ja oikeuksien puuttumisista, joihin tulisi löytää ratkaisuja. Ja ymmärtää se, että siellä on erilaisessa tilanteessa eläviä ihmisiä, joille ehkä ykköstoimenpiteet ovat erilaisia. Ihan tyhjästä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa. Meillä on kyllä tiedossa yksittäisiä kannatettavia asioita, joista on keskusteltu niin kansainvälisesti kuin Suomessakin, kuten muun muassa ulkomaalaislain ns. käännytyspykälän purkaminen. Meillä on myös selkeitä ongelmia esimerkiksi parituslaissa ja sen tulkinnoissa. Sitä täytyy tarkastella tasapuolisesti, ettei se aseta ketään ylimääräiseen vaaraan ja hyväksikäytön riskiin. Monesta suunnasta yhtä aikaa”, Kauppinen huomauttaa.