Nämä teemat nousivat esille pohjoismaisessa seksityötapaamisessa – tutkija kommentoi

30.10.2018 / Ajankohtaista
Seksityöntekijät ja heidän kanssaan työskentelevät järjestöt tapasivat Norjan Oslossa 13.-14. syyskuuta 2018 Seksityö ja prostituutiopolitiikka -seminaarissa. Seminaarissa esiin nousi ajankohtaisia kysymyksiä rajat ylittävän seksityön suhteesta hyvinvointivaltion palveluihin, ahtaan ihmiskauppakäsitteen seurauksista, seksityöntekijöiden kohtaamasta väkivallasta ja seksityöntekijöiden liikkeiden ja palveluja tuottavien järjestöjen yhteistyöstä.

Suomesta Pro-tukipistettä edustivat toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen ja Pro-tukipisteen puheenjohtaja, kansanedustaja Anna Kontula ja toistakymmentä muuta prolaista. Pro-tukipiste pyysi tutkija Niina Vuolajärveä kommentoimaan seminaarissa esiin nousseita keskustelunaiheita. Vuolajärven Pohjoismaisen prostituutiopolitiikan seurauksia käsittelevästä tutkimuksesta voit lukea täältä.

 

1. Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei kykene vastaamaan tämän päivän kansallisrajat ylittävän seksityön haasteeseen. Nyt hyvinvointivaltion painottaman sosiaalipolitiikan tilalle on tullut rikos ja rajoittavaan maahanmuuttoon tähtäävä ulkomaalaisoikeus.

 

Pohjoismaissa perinteinen tapa vastata sosiaalisina ongelmina nähtäviin ilmiöihin on sosiaalityö. Mutta hyvinvointivaltio on kansallinen projekti ja siten liikkuva väestö tuottaa sen perinteisille mekanismeille ongelman.

Rajojen avautuminen ja globaalin eriarvoisuuden tuleminen osaksi pohjoismaista arkea ja näkyminen katukuvassa johtaa usein julkisessa keskustelussa kuripolitiikan vaatimiseen. Halutaan ”siivota” epämiellyttäviksi nähdyt asiat ja ihmiset pois omalta kotiovelta Tämä on näkynyt muun muassa keskusteluissa romanialaisista ja bulgarialaisista kerjäläisistä. Samanlaista asennetta on suhteessa seksityöntekijöihin.”

 

2. Ihmiskauppa-käsite on liian yksioikoinen tavoittamaan todellisia hankalia tilanteita, joihin ihmiset joutuvat. Ihmiskauppa on hallinnollinen kategoria, vaikka ihmisille itselleen kyse on kokemuksesta. Järjestelmä yrittää suodattaa pois sen väärinkäyttäjät, ja tästä syystä se tunnistaa vain ne, jotka vastaavat ideaaliuhrin kuvaa.

 

Valtaosa alan tutkijoista jakaa näkemyksen siitä, että suurin osa seksin myyjistä ei ole ihmiskaupan kohteita tai muuten pakotettuja seksityöhön. Oma tutkimukseni tukee tätä näkemystä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että seksityössä ei tapahtuisi hyväksikäyttöä. Koska seksityö ei nauti valtion suojelua ja seksityöntekijät usein toimivat lain harmaassa tilassa, tapahtuu seksityössä paljon erilaista hyväksikäyttöä.

Ihmiskauppa on seksityössä tapahtuvan hyväksikäytön äärimmäinen muoto ja harva hyväksikäyttöä kokenut seksityöntekijä mahtuu kapeaan ihmiskaupan uhrin määritelmään. Jotta ihmiskaupan juridinen määritelmä täyttyy, seuraavan kolmen elementin tulee olla läsnä: 1. Toiminta eli värväys, kuljettaminen, kätkeminen ja vastaanottaminen, 2. Keinot eli uhkaaminen, pakottaminen tai harhaanjohtaminen, 3. Tarkoitus eli hyväksikäyttö prostituutiossa, pakkotyössä, orjuudessa tai muussa hyväksikäytön muodossa.

 

Tämän lisäksi stereotyyppiset ja sensationalistiset mediakuvat ihmiskaupasta orjamaisena riistona, jossa usein nuori, jopa alaikäinen, nainen huijataan tai kidnapataan toiseen maahan ja sitten pakotetaan seksin myymiseen väkivalloin.

Useimmiten seksityössä tapahtuva riisto ei ole orjamaista, vaan tarkoittaa sitä, etteivät työolosuhteet vastaa sovittua. Esimerkiksi työtuntien määrä, siirtolaisuudesta aiheutuneen velan määrä sekä se, miten ansiot jaetaan ja kuinka paljon vapautta ihmisellä on, saattavat poiketa sovitusta. Usein ihmiskaupan kohteena olevan henkilön liikkumista tai kontaktia ulkopuolisiin voidaan rajoittaa, mutta harvoin hän elää lukittuna tai kahlittuna minnekään. Oleskeluluvan puute, käännytyksen pelko ja mahdollinen osallisuus rikollisiin toimiin ovat usein riittävä painostuksen muoto.

Sensationalistiset kuvat ovat ongelmallisia, sillä ne vaikuttavat tutkimuksen mukaan siihen, miten korkea kynnys uhristatuksen saamisessa on. Ihmiskaupparaportoijan mukaan suurin osa seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä, ihmiskaupan piirteitä sisältävistä tapauksista on tuomittu parituksena. Tapauksissa rikoksen kohteet eivät useimmiten ole päässeet auttamisjärjestelmän piiriin, vaan heidät on käännytetty maasta. Riippuen siitä, tunnistetaanko siirtolainen ihmiskaupan uhriksi vai seksin myyjäksi, käsitetään hänet joko suojeltavaksi ”uhriksi” tai käännytettäväksi ”rikolliseksi”.

 

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan mukaan yhtenä keskeisenä ihmiskauppatuomion langettamisen kriteerinä nähdään yhä se, onko ihminen alun perin suostunut seksin myymiseen. Niin kutsuttu huonon naisen leima eli ”huorastigma” vaikuttaa näin lain soveltamisessa. Naisen seksuaalinen aktiivisuus ja ”moraalittomaan” toimeen eli seksin myymiseen suostuminen poistaa hänen oikeutensa suojeluun. Sen, että suostuu myymään seksiä, ei tulisi riistää ihmisen perusoikeuksia seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen – ja lain suojeluun tilanteessa, jossa näitä oikeuksia rikotaan.

Ihmiskauppapolitiikka on erikoinen tapaus, sillä missään muussa ihmisoikeuskysymyksessä oikeuksia ei pyritä turvaamaan vasta sitten, kun niitä on rikottu. Yleensä painopiste on ihmisten oikeuksien vahvistamisessa ja turvaamisessa siten, että oikeusloukkauksia ei pääsisi tapahtumaan. Myös ihmiskaupassa siirtolaisten ja seksityöntekijöiden perusoikeuksien vahvistaminen ja turvaaminen sekä matalan kynnyksen kohdennettujen tukipalvelujen takaaminen ovat parhaita hyväksikäytön torjunnan välineitä.”

 

3. Yhteiskunnan jyrkentyvät asenteet näkyvät seksiä myyvien arjessa. Muukalaisvihamielisyys ja transfobia ilmenevät väkivaltana seksiä myyviä kohtaan. Seksityöntekijät kokevat, että yhteiskunnalla ei ole halua suojella heitä.

 

Negatiiviset asenteet ulkomaalaisia ja transihmisiä kohtaan näkyvät myös seksityön maailmassa. Transnaiset ovat erittäin seksualisoituja ja joutuvat häirinnän ja väkivallan kohteeksi jokapäiväisessä elämässä. On järkyttävää lukea jatkuvista transnaisten murhista.

Vähän aikaa sitten latinalaisamerikkalainen transnainen ja seksityöntekijä Vanessa Campos murhattiin Pariisissa. Seksityöntekijät olivat joutuneet siirtymään metsäiselle puistoalueelle uuden seksin oston kriminalisoivan lainsäädännön myötä. Siellä heitä oli terrorisoinut ryhmä miehiä, kiristäen heiltä rahaa ja muutenkin uhkaillen heitä. Poliisi ei ollut naisten useista pyynnöistä huolimatta puuttunut asiaan ja yhtenä päivänä Vanessa joutui heidän uhrikseen. Vanessan kuolema ja koko tapaus on järkyttävä, ja se osoittaa miten vähän virkavalta ja yhteiskunta usein välittää seksityöntekijöiden turvallisuudesta ja oikeuksista.

 

Ulkomaalaiset seksin myyjät ovat rakenteellisesti paikallisia seksin myyjiä heikommassa asemassa ja joutuvat enemmän väkivallan kohteeksi kuin paikalliset. Pohjoismaissa seksin myynti on käännytysperiaate kolmannen maan eli EU:n ulkopuolelta tuleville. Tämä tarkoittaa, että väkivallasta raportointia seuraa riski maasta karkottamisesta ja maahantulokiellosta. Jotkut väkivaltaiset asiakkaat tietävät, että ulkomaalaiset seksityöntekijät eivät mielellään ole tekemisissä poliisin kanssa ja valitsevat heitä uhreikseen.

Toinen ulkomaalaisia väkivallalle altistava tekijä on se, että heillä ei ole toisin kuin pohjoismaalaisilla oikeutta sosiaaliturvaan. Seksityöstä saatavat tulot ovat epävarmoja, joinain viikkoina asiakkaita riittää, joku kuukausi voi taas olla todella pienituloinen. Ulkomaalaisilla ei ole sosiaaliturvan tuottamaa ”puskuria” näitä heilahteluja vastaan. Heillä on myös usein suuremmat vuokramenot, sillä he eivät aina saa asuntoja tavallisilta vuokramarkkinoilta. Tämä epävarmuus tarkoittaa sitä, että heillä on rahan tarpeessa kovempi paine ottaa vastaan asiakkaita, joita paikalliset seksityöntekijät eivät ota. Myös sellaisia asiakkaita, jotka ovat päihtyneitä tai jotka eivät kunnioita seksityöntekijöiden rajoja. Tämä lisää väkivallan riskiä.”

 

4. Palveluja tuottavien järjestöjen tulisi tukea seksityöntekijöiden liikkeitä ja yhteisöllisyyttä.

 

Seksityöntekijät ovat alansa ammattilaisia, he tuntevat työn käytännöt ja miten turvata itsensä työssä parhaiten. Siten heitä tulisikin kuunnella ensisijaisesti seksityötä ja ihmiskauppaa koskevissa kysymyksissä.

Seksityöntekijöille palveluja tuottavien järjestöjen tulisi mielestäni tukea seksin myyjien järjestäytymistä tarjoamalla sille alustan sekä tämän lisäksi välittää seksityöntekijöiden tarpeita, huolia ja toiveita eteenpäin. Tämä on tärkeää esimerkiksi poliisin epäasiallisen toiminnan esiintuomisessa tai vaarallisten asiakkaiden, parittajien tai ryöstäjien toimintaan puuttumisessa.

 

Palveluja tuottavat järjestöt ovat myös tärkeä alusta tiedon vaihdolle. Matalan kynnyksen palvelut luovat tilan, jossa seksin myyjät voivat tavata toisiaan. Tämä on tutkimukseni valossa erittäin tärkeää, sillä näissä paikoissa seksin myyjät verkostoituvat toistensa kanssa ja saavat tietoa paikallisista käytännöistä.

Ruotsissa matalan kynnyksen palveluita ei ole, eikä siten myöskään kokoontumispaikkoja. Siellä seksin myyjät olivat äärimmäisen eristäytyneitä. Tapasin Ruotsissa ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan puhuneet seksin myymisestä kenellekään ennen tutkimushaastattelua. Tämä on mielestäni surullista, sillä seksityö voi olla ihmiselle iso osa päivittäistä elämää. Ilman matalan kynnyksen palveluita ihmiset jäävät ilman verkostoja. Heillä ei välttämättä ole ketään kenen kanssa purkaa työhön liittyviä kysymyksiä tai keneltä saada neuvoja tukipalveluista tai turvallisesta seksin myymisestä.”

Lisää aiheesta

01.12.2018 / Ajankohtaista

01.12.2018 / Ajankohtaista