Potilasasiakirjaoppaan luonnos 11/2010

05.05.2010 / Lausunnot

Jakelu: Sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaali- ja terveyspalveluosasto

Nyt lausuntokierroksella olevan potilasasiakirjaoppaan luonnoksen esipuheessa todetaan, että oppaan tavoitteena on antaa potilasasiakirjojen käsittelyyn osallistuville ja siitä vastaaville kokonaiskuva siitä, mitkä vastuut, velvoitteet ja edellytykset potilasasiakirjojen käsittelylle lainsäädännössä asetetaan. Luonnos vaikuttaakin selkeältä kuvaukselta terveydenhuollon ammattihenkilöstön ja terveyspalveluita tuottavien yksiköiden vastuista ja velvollisuuksista potilastietojen käsittelylle ja säilyttämiselle tapauksissa, joissa palveluiden käyttäjät ovat valmiita antamaan terveydenhuollon eritasoisten säännösten häneltä edellyttämät perustiedot.

Asiakirjaoppaan merkittävin puute on, että siinä ei ole mainintaa siitä, kuinka tulee toimia niissä tilanteissa, joissa potilas/asiakas ei halua kertoa nimeään tai muitakaan perustietoja terveydenhuollon henkilöstölle tai palveluyksikölle. Puute lienee heijastuma lainsäädäntötason ongelmasta eli myöskään lakitasolla nimettömiä, matalan kynnyksen terveyspalvelujen erityiskysymyksiä ei ole huomioitu.

Julkisen vallan järjestämisvastuun ulkopuolelle jää merkittävä osa erityisen haavoittuvassa asemassa elävistä ihmisistä. Erityisesti kansalaisyhteiskunnan piiristä on noussut terveydenhuoltopalveluja, jotka paikkaavat julkisten palvelujen jättämää ei määrällisesti mutta perusoikeudellisesti merkittävää aukkoa. Osa kolmannen sektorin tuottamista terveyspalveluista toimii niin sanotun matalan kynnyksen periaatteella. Matalan kynnyksen palvelujen tarve perustuu käytännön kokemuksiin siitä, että kaikki terveyspalveluiden tarpeessa olevat ihmiset eivät ole monista eri syistä julkisen ja tunnistetietoja edellyttävän terveydenhuollon tavoitettavissa.

Erityisen haavoittuvassa asemassa elävien ihmisten asema ja oikeudet ovat nousseet esiin viime vuosien aikana useilla kansainvälisillä ja jonkin verran myös kansallisilla foorumeilla. Kansainvälisessä keskustelussa on korostettu valtioiden vastuuta mahdollistaa terveyspalvelujen saatavuus kaikille (ns. universal access –periaate) ja huolehtia siitä, että kansallinen lainsäädäntö ja sen tulkinnat eivät itsessään rajaa joitakin ihmisryhmiä tämän perusoikeuden ulkopuolelle. Huolimatta siitä, että potilastietojen sääntely turvaa sekä potilaan oikeuksia että ammattihenkilön juridisia oikeuksia, se tiukasti tulkiten rajaa jotkut ihmiset perusoikeuksien ulkopuolelle.

Mahdollisuus nimettömiin palveluihin on matalan kynnyksen peruskriteeri. Nimettömille terveyspalveluille on kysyntää, sillä sekä kansainväliset että kansalliset kokemukset ovat osoittaneet, että haittoja vähentävät ja matalalla kynnyksellä tarjottavat terveyspalvelut ovat toimivia ja tehokkaita sekä tarttuvien tautien leviämisen ehkäisemisen että terveydenedistämisen tavoitteiden kannalta.

Matalan kynnyksen terveyspalveluiden tärkein tavoite on kuitenkin noudattaa ihmisoikeuslähtökohtaa, jonka mukaan kaikilla on oikeus terveyteen. Tämä on tasapainossa myös terveydenhuollon henkilöstön ammattieettisten velvoitteiden kanssa, jotka on kirjattu Lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä seuraavasti: ” Terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitoiminnan päämääränä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.”

Suomen perustuslaissa on turvattu oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon eli sosiaali- ja terveyspalveluihin. Näiden palveluiden järjestämisen vastuu on julkisella vallalla eli kunnilla ja valtiolla. Oikeus näihin palveluihin ei kuitenkaan takaa sitä, että julkiset terveyspalvelut tavoittavat kaikki niitä tarvitsevat ihmiset. Kaikki kuntalaiset tai kansalaiset eivät ole – eri syistä – valmiita antamaan tunnistetietojaan terveyspalveluita saadakseen. Samoin osa terveyspalveluita tarvitsevista Suomessa oleskelevista ihmisistä ei ole oikeutettu saamaan julkisia terveyspalveluita. Tunnistetietojen antamisvelvoitteen vuoksi he eivät käytä myöskään yksityisen terveydenhuoltosektorin palveluja, vaikka heillä olisi siihen varaakin.

Oppaassa potilaan itsemääräämisoikeus on määritelty siten, että se tarkoittaa hoidon tapahtuvan potilaan kanssa yhteisymmärryksessä ja potilaan omalla suostumuksella. Oppaasta ei käy ilmi, voidaanko potilaan tahto olla antamatta itseään koskevia perustietoja tulkita itsemääräämisoikeudeksi. Keskeiseksi kysymykseksi nousee se, onko potilaalla oikeus saada terveyspalveluja ilman että hän antaa itsestään potilasasiakirjoihin vaadittavat perustiedot.

Opas ei anna tarvittavan selkeää käsitystä myöskään siitä, voidaanko terveydenhuollon ammattihenkilöstön katsoa syyllistyvän johonkin lainrikkomukseen hoitotapahtumissa, joissa potilas ei halua kertoa vaadittavia perustietoja tai joissa hän ei voi varmistaa potilaan antamien tietojen paikkansapitävyyttä. Oppaassa sanotaan, että ainoastaan hiv-infektion varhaistoteamisessa voidaan käyttää näytteen tunnisteena koodia, mutta muutoin potilasasiakirjat on laadittava ja tehtävä asetuksen edellyttämällä tarkkuudella. Eli tässäkään poikkeustapauksessa potilaan oikeus pysyä nimettömänä ei ulotu näytteen tunnistetietoja laajemmalle.

Hiv-testin lisäksi matalan kynnyksen terveystyöhön kuuluu monia muita yksilön terveyteen ja tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka oppaassa esitetyn tulkinnan mukaan edellyttäisivät potilaan tunnistetietojen kysymistä, saamista, kirjaamista ja säilyttämistä. Käytännössä virallisen terveydenhuollon ulkopuolella tuotetuissa matalan kynnyksen terveyspalveluissa on mahdotonta noudattaa asiakastietojen oikeellisuuden ja virheettömyyden lähtökohtaa.

Lausunnon allekirjoittaneet tahot pitävät tärkeänä, että oppaassa huomioitaisiin erityisen haavoittuvassa asemassa elävien ihmisten oikeus saada tarvittaessa terveyspalveluita nimettömästi ja matalalla kynnyksellä. Mikäli tämän seikan huomioiminen edellyttää lainsäädännön muuttamista, tämä olisi hyvä mainita esimerkiksi johdanto-osassa. Esitetyssä luonnoksessa nimettömien terveyspalvelujen varassa oleva ihmisryhmä ja heidän palvelujen tarpeensa on jäänyt näkymättömäksi. Samoin nimettömiä palveluita tuottavien terveydenhuollon ammattihenkilöstön ja palveluyksiköiden juridinen asema vaikuttaa oppaassa esitettyjen tulkintaohjeiden perusteella huolestuttavalta. Toivomme, että potilasasiakirjojen laatimiseen, käsittelyyn ja säilyttämiseen liittyvä säännöstö ei johda siihen, että osa Suomessa asuvista ja oleskelevista ihmisistä jää kokonaan terveyspalveluiden ulkopuolelle.

Pro-tukipiste ry

Positiiviset ry

A-klinikkasäätiö

Suomen hiv/aids sairaanhoitajat ry

Suomen Punainen Risti

Kirjoittanut: jaana.kauppinen

Lisää aiheesta

16.02.2015 / Lausunnot

27.11.2014 / Lausunnot